Mainostoimisto Linnunradassa valta siirtyy isältä tyttärelle
Itsenäinen, täysin kotimainen, mutta hyvin kansainvälinen mainostoimisto Linnunrata täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Täysi-ikäisyyden saavuttanut Linnunrata on sinnitellyt taantumasta kärsineellä alalla ilman irtisanomisia. Linnunradan omistajat ovat itse aktiivisesti mukana busineksessa ja tämän vuoden aikana toimistoon on rekrytoitu uusia mielenkiintoisia osaajia. Koko uudistuneen tiimin voimalla tähdätään nyt takaisin kasvu-uralle.
44 vuotta mainostoimistomaailmassa toiminut Linnunradan pääomistaja, Wisa Salokangas, on siirtymässä hallituksen aktiivijäseneksi ja tiimiä sparraavaksi asiantuntijaksi. Toimistossa on edessä sukupolven ja sukupuolen vaihdos, kun ylin valta siirtyy isältä tyttärelle, Kati Salokankaalle 1.9.2009 alkaen. Uusi hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja, Kati Salokangas, jätti viime talvena taakseen merkittävän uran rahoitusmaailmassa siirtyessään Linnunrataan Citibankin yrityspankista ja on tuonut tullessaan Linnunrataan paljon uutta, asiakkaiden liiketoimintaa edistävää osaamista.
Linnunradan toimitusjohtajana aloittaa 1.9. alkaen Hanna Autio. Hanna Autio siirtyi projektijohtajaksi Linnunrataan vuosi sitten Inchcape Motorsista, Mazda brand managerin paikalta. Autiolla on myös monivuotinen kokemus kosmetiikan markkinoinnista Yves Rocher’n organisaatiossa. Ville Kivinen jatkaa Linnunradan osakkaana.
Linnunrata kuuluu itsenäisten mainostoimistojen kansainväliseen TAAN-verkostoon, jolla on toimintaa yli 40 maassa.
Linnunradassa on monia pitkäaikaisia asiakassuhteita ja omilla aloillaan Suomen johtavia brändeja, mm. Volvo Finland, Linnanmäki, kauppakeskus Iso Omena ja Pyhä-Luosto. Mielenkiintoisia uusia projekteja edustaa GSK Finlandin keväällä lanseeraama reseptivapaa laihdutuslääke alli.
Helsingin Lauttasaaressa, merellisessä ympäristössä, otetaan parhaillaan uutta kurssia. Linnunrata jatkaa täysi-ikäisenä, uuden johdon ja omistajajoukon luotsaamana markkinointiviestinnän monipuolisena osaajana - hihat käärittyinä ja optimistisin mielin.
Lisätietoja:
Kati Salokangas: 040-900 4334
Hanna Autio: 040-900 4335
Wisa Salokangas: 040-900 4307
